sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Picapostaus

Eilinen päivä oli saamaton enkä tehnyt mitään, mitä aioin, mutta tänään olin ahkera ja toteutin kaikki ideani. Piti vaan ottaa itseään niskasta kiinni, mikä on niin kovin vaikeaa aina.
Tänään myös pitkästä aikaa tuntui siltä, että on kesä, kun oli lämmintä ja auringossa mittari lähenteli peräti 33 astetta. Kamalaa :D. Haluan että on mukavan lämmintä, jotta ei tarvitse harrastaa mitään kerrospukeutumista, mutta hellettä ei saa olla, koska se on sietämätöntä.

Tykkään näperrellä kaikkea pientä jos vaan on tarvikkeita tarjolla ja nyt käytin sitä sun tätä mitä kotoa löysin ja tein itselleni chokerin. Yleensä olen käyttänyt vanhaa sukkanauhaa :D. Kyllä, sukkanauha on helppo ja mukava ratkaisu chokeriksi, ellei nyt sitten omista jotain yli-isoa päätä, ettei sitä saa läpi sukkanauhasta.



Hieman häiritsee tuo alareunan purkautuneisuus (joka on ollut kaupasta asti), mutta totesin äsken, että tuon karanneen langan voinee kiristää. Sitten kyllä tulee taakse ylimääräistä, mutta sen saanee langalla piiloon.
Tuossa on tuon "pitsisen" osan lisäksi pari paidasta pois leikattua ohutta satiininauhan pätkää (ne narut joilla voi kiinnittää henkariin), pieniä mustia helmiä sekä löydetystä pinnistä irti revitty metallikoriste turkoosilla kivellä. Takana on hakaskiinnitys. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, eli kyllä tuota kehtaa käyttääkin. Nyt vaan tekisi mieli tehdä lisää erilaisia :D

Toteutin itseäni myös koristelemalla muistikirjani. Melkein jäi tekemättä kun kynä tykkäsi hieman tökkiä ja temppuilla.



†††


Tässä lähellä on muutaman päivän ajan pyörinyt harakkaperhe ja tuli tänään otettua muutama kuva vauvoista. Niitä on ilo kuunnella kun ne juoksevat äidin tai isän perässä ja yrittävät kerjätä ruokaa.

Lapset


Myös sateenkaari esiintyi pari päivää sitten gay briden kunniaksi


Tänään on pitkästä aikaa tullut kuunneltua Dead Can Dancea. The Carnival Is Over on yksi suosikkibiisejäni ja siitä voi nähdä pätkän tuolla taidepostauksen puolella yhdessä kuvassa.




2 kommenttia:

  1. Hieman upea! Siis sukkanauhasta tuollaisen voi tehdä? Voisipa itsekin kokeilla.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuota ei siis ole tehty sukkanauhasta. En tiedä onko sille mitään virallista nimeä, mutta se on sellaista metritavarana ostettavaa nauhaa, josta sukkanauhoja itse asiassa varmaan voi tehdä. Ja kannattaa ehdottomasti kokeilla!

      Poista